Katon maalaus

Kattojen maalaukset ja pinnoitukset Etelä-Suomessa

Klassikkokaton ammattilaiset maalaavat ja pinnoittavat niin pelti- kuin tiilikatot. Näin esimerkiksi hyväkuntoiset, mutta pinnoiltaan kuluneet ja haalistuneet katot saavat takaisin tyylikkään ulkoasunsa ja lisää suojaa ulkoisilta haittatekijöiltä.

Kaikki katot materiaalista ja sijainnista riippumatta altistuvat sään ja ympäristön kulutukselle. Ajan kuluessa katon pinta voi haalistua ja siihen voi kerääntyä roskia puiden lehdistä ja neulasista lähtien. Pahimmillaan katolle levinnyt lika, levä tai muu kasvusto haurastuttaa katon pintaa.

Perusteellinen maalaustyö - kestävämpi katto

Suorittamamme kattojen maalaukset ja pinnoitukset sisältävät aina katon puhdistuksen sinne kertyneestä liasta. Poistamme myös vanhan, hilseilevän pinnoitteen ja tarvittaessa korjaamme esimerkiksi vuotokohdat. Puhdas, ehjä pinta varmistaa, että uusi maali- tai pinnoitekerros kiinnittyy hyvin ja kestää.

Tyylikkään ulkoasunsa lisäksi maalattua ja pinnoitettua kattoa on helpompi puhdistaa ja huoltaa. Peltikattojen ruostesuojaus ja tiilikattojen suojakäsittely ylläpitävät katon kuntoa ja turvallisuutta.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous katon maalaus- ja pinnoitustöistä!